Liikunta…

Ihminen on rakennettu vedestä, maan aineksista ja ajatuksista. Jotta nämä pysyvät sulassa sovussa ja järjestyksessä niitä täytyy aika ajoin hiukan ravistella keskenään. Tätä ravistelua kutsutaan kansankielellä liikunnaksi. No tätä harmoniaa olen itsekin pyrkinyt tavoittelemaan erilaisilla ravistelumenetelmillä, joista jokunen kuvattuna seuraavaksi.

Suunnistus, ihmisen elo on myös aikamoinen rata erilaisia sattumuksia, lähes stokastisia sellaisia. Näin kait voidaan todeta eksymisestäni suunnistuksen pariin. Olin siinä jotain kait 29 vuotias kun vaihdoin työpaikkaani Oulu Oy’n palvelukseen atk-suunnittelupäälliköksi. Siellä toimiessani ja uuden uutukaisen kesän alkaessa huomasin yhtiön ilmoitustaululla lappusen pidettävästä harjoitussuunnistuksesta. No minä myös sinne pukeutuen varsin lämpimästi, ettei tule kylmä,  isot Nokian kumisaappaat jalkaan,  jottei jalat kastu, ja eiku menoksi. Kyllä metsässä oli sitten ihmettelemistä, että miten noi tytöt ja pojat, naiset ja miehet pääsevät täällä noin kovaa.  Heitä tuli vastaan, viuhahti ohitse, välillä oikealta vasemmalle ja taas vasemmalta oikealle. Ja selvisihän se heidän vauhtinsa salaisuus myös minulle, olivat käyneet nääs ‘salaa’ lenkillä, ihan tavallista maantietä mittailemassa.

No tästä innostuneena lenkkeilin minäkin ensin yhden talven ja sitten toisenkin. Ja tuloksia alkoi näkyä. Tossu nousi ihan eri tahtiin kuin yhtiöön tullessani ja lopputuloksena oli peräti kaksi yhtiön mestaruuttakin. Ja innostus eikun vaan kohosi uusiin taivaisiin, motivaatio kasvoi ja lenkit senkun vaan pitenivät.

Sitten siirryttiinkin jo noiden lukuisten kuntosuunnistajien joukkoon. Tuli mukaan iltarastit, tavalliset kansalliset suunnistuskilpailut ja ehkä kruununjalokivenä ne toistakymmentä juostua Jukolan viestiä.

Tätä jatkui yli kaksikymmentä vuotta ja voidaan kait leikkisästi sanoa, että olen ainakin kerran eksynyt jokaiseen suomalaiseen metsään. No toisesta ääripäästä voin ottaa esille Valkealan Jukolan viestin, jossa en ottanut yhtään harha-askelta. Rastit tulivat vastaa tavalla ikään kuin ne olisi varta vasten asetettu juoksureittini varrelle.  Joukkueeni sijoitus parani samalla roimasti.

Ihminen on siitä ihmeellinen myös, että hän tavoittelee kuolemattomuutta eli tehtailee lapsia, niin myös minä. Poikani Mika, joka lähti mukaan suunnistuksen ihmeelliseen maailmaan jo noin kymmen-vuotiaana, oli juniorivuosinaan Suomen kärkipään suunnistajia. Samoin on ollut myös hänen poikansa Martti. Olen siis myös isoisä. Martti tosin on sittemmin vaihtanut lajia ja kuluttaa tossujaan nykyisin, 2017, sileitä ratamatkoja juosten. Hänellä on lukuisia Suomen mestaruusmitaleita aina sitä kirkkainta eli kultaista myöten. Martilla on myös omat kotisivunsa, joista pääset lukemaan hänen blogikirjoituksiaan ja näkemään hänen saavutuksensa. Jos olet kiinnostunut niiin kurkistapa tänne…

Suunnistukseni palo hiipui sittemmin tuohon niin sanottuun ikänäköisyyteen. Kartan lukeminen alkoi olla liian työlästä ilman apuvälineitä enkä tarkoita tässä tavallisia silmälaseja.

 

Squash, toinen stokastinen sattuma oli kait eksymiseni squash’n pariin. Tällöin toimin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan atk-päällikön virassa. Oltiin siinä kerran osastoni kanssa viihteellä ansaitun virikepäivä päätteeksi. Siinä turinoidessa puhe kääntyi erään osastoni nuoren miehen, suunnistaja hänkin, kanssa squash’iin, elettiin Sami Elopuron kulta-aikaa. Päätettiin tuosta noin vaan käydä kokeilemassa sitäkin lajia. Ja lajihan vei minut sitten mukanaan tavalla johon kuului viikonloppuisin peräti kaksikin harjoitusta päivässä. Ja tietysti oheislenkit siihen päälle. Innostus ja motivaatio saatteli minua sitten peräti niin pitkälle, että otin osaa jopa Suomen mestaruuskilpailuihin ikämiesarjoissa. Tulos oli tosin vaatimaton, 4. sija. Squash’n palo hiipui sitten Järvenpäähän muuton myötä. Harjoitusmahdollisuudet eivät olleet yhtä hyvät kuin Tampereella. No viihdyin lajin parissa noin kymmen vuotta. Laji sinänsä on erittäin hieno ja vaatii fysiikalta varsin erillaista suorituskykyä kuin suunnistus ja vaikkapa pyöräily, josta seuraavassa osiossa.

 

Pyöräily, nykyään hieman vanhemmalla iällä sitä tykkää liikunnasta, missä polvet ja muutkin nivelet  pääsevät helpommalla. Ja tietysti nautinto se on sekin, että voi huristella vapaasti, alamäkeä.

Pyöräilyinnostukseni alkoi ikään kuin varkain Järvenpäähän muuton jälkeen. Täällä kun on tapana tuo järven, Tuusulanjärvi, ympäripyöräily. Kotoani lähtien kierros on noin 30 km. Innostuksen myötä pyöräni on vaihtunut retkipyörästä kunnolliseen kevytrakenteiseen maantiepyörään, hiilikuituinen Trek.  No nykyään tuo järven ympäri pyöräily edustaa lyhyttä lenkkiä. Normaalisti lenkkini pyörivät siinä 30 – 120 km luokassa. Tavoitteellinen taso on vuositasolla 3 000 km ja tähän olen päässytkin. Varsinkin kesäisin tulee pyöräiltyä viikonloppuisin myös vaimoni Pirkon kera. Yleensä tällöin suoritamme järven ympäri kierroksen.

Talvipyöräily on sitten ihan oma juttunsa. Sitä kutsutaan ihan hienosti nimellä Spinning. On Easy Spinning’iä, Teema Spinning’iä, Vauhti Spinning’iä ja ties mitä. Idea tässä on se, että ollaan jossain kuntosalilla ja suoritetaan sisäpyöräilyä, ohjattua sellaista. Ohjaajana toimii yleensä joku personal traineri ja samassa salissa meitä voi joskus olla peräti 30 polkijaa. Niin ja kaikki tapahtuu musiikin tahdissa, rytmimusiikin. Tempo vaihtelee yleensä vauhdikkaasta vielä vauhdikkaampaan. Ja hauskaa on, voin vakuuttaa sen…

Ja olen tietysti nykyisin liittynyt paikalliseen pyöräilyseuraan eli Järvenpään Pyöräilijöihin. Järvenpään Pyöräilijöiden kotisivuille pääset täältä.

 

Valmennus, uskokaa tai älkää, mutta olen liikunnan puolella myös lähes ammattivalmentaja. Ja kuinka niin? No, kävi silleen, että suunnistusinnostuksen puhjettua kukkaansa aloin silloisessa urheiluseurassani, Oulun Suunnistajat, kysellä, mitenkäs lajiin voi valmentautua.  En saanut mielestäni kunnollista vastausta ja siitä alkoi omakohtainen kouluttautuminen valmentajaksi. Suoritin silloisen systeemin mukaisesti kaikki lajiin liittyvät kurssit aina A-tasolle asti. Siis systeemihän oli sellainen että oli C-perusosa ja -lajiosa, B-perusosa ja -lajiosa. Ylimpänä oli sitten A-perusosa ja -lajiosa. Varsinkin tuo A-perusosa oli niitä rankimpia kursseja mitä ole suorittanut. Kurssi pidettiin Vuokatin urheiluopistossa.

Näitä taitojani olen sitten soveltanut erityisesti Tampereen pyrinnön suunnistajien joukossa. Olin joskus 80-luvulla heidän valmennuspäällikkönsä. Valmensin heidän junioreitaan mukaan lukien oma Mika poikani sekä edustusryhmää miehissä ja naisissa. Lukuisia olivat ne keväällä Ruotsinmaalle suuntautuneet valmennusleirit. Siellä nääs oli varhain keväällä jo sulat maat ainakin etelämpänä.

Niin ja tietysti tuota valmennustietoa olen soveltanut itseeni ja sovellan vieläkin, nimenomaan sovellan. On tullut laadittua vuosisuunnitelmia erilaisine rytmityksineen aina ihan päiväkohtaiseen suunnitelmaan asti, että mitäs tänään tehtäisiin. Onkos tänään intervallia, vauhtikestävyyttä vai ihan tavallinen pitkäkestoinen matalalla intensiteetillä suoritettu peruslenkki.

PS. Liikuntaa se on tämäkin. Tässä oikein Wanhankin selkä suoristuu. Tyttärelläni Mirjamilla oli lukion Wanhojen tanssit ja pääsinhän sitä minäkin kokeilemaan nuoruudenajan harrastustani. Katsopa oheinen linkki. Sieltä löytyy runsaan minuutin mittainen videoklippi…

Auno ja Mirjam valssin pyörteissä  (napsauta avautuvaa kuvaa kerran hiirellä, jolloin saat myös musiikin kuuluviin)

Teksti, Auno S., tammikuu 2017.

 

Tuusulanjävi helmikuu 2017