Blogi, MM-finaali…
Kirjeshakin (ICCF) MM-finaaliin pääsy on erittäin vaikeaa. Turnausrakenne, joka tämän mahdollistaa on seuraava, alkuerät (preliminaries), välierät (semi-finals), ehdokas (candidate) ja viimeisenä sitten itse finaali. Aivan alkueristä asti en noita portaita kiivennyt. Pääsin suoraan välieriin voitettuani aiemmin yhden M-tason turnauksen ja vahvuuslukuni (rating) ollessa riittävän korkea. Seuraavassa sitten kronologisessa järjestyksessä noihin turnauksiin liittyviä tapahtunia ja muita ilmiöitä…
02. kesäkuuta 2022, MM-finaalini sai sitten päätöksensä kun viimeinenkin turnauksen peli päättyi tasapeliin. Oman sijoitukseni osalta päädyin sijalle seitsemän yhden voiton saavuttaneena. Kaikki muut pelini olivatkin sitten tasapelejä, 15 kaikkiaan. Lopullinen turnaustaulukko löytyy linkistä World Championship 31 Final. Kiitos kaikille otteluani seuranneille. Oisihan se voinut hiukan paremminkin mennä.
02. marraskuuta 2021, MM-finaalini on edennyt jo varsin pitkälle, itse asiassa kesken on enää yksi peli. Pelaamiseni tiimoilta Kirjeshakkilehti julkaisi liiton Presidentin Heikki Arpin tarinaa pelaamisestani ja hiukan myös itsestäni. Suora lainaus tuosta tekstistä seuraavaksi…
Keulakuvamme katsoo jo uusiin haasteisiin
Järvenpääläinen Auno Siikaluoma ei todennäköisesti voita keskeneräisessä MM-finaalissaan mitalia, mutta on pelannut silti ryhdikkäästi. Lopputuloksena lienee häviötön +1 -tulos. Erityisesti ilahduttaa se, ettei Siikaluoman huippu-ura ole päättymässä. Hän suunnittelee ensi vuoden syksyllä uutta yritystä MM-kandidaattiryhmän kautta. Toki MM-finaaliin pääsy on aina ollut erityisen vaikeaa ja sitä se on nytkin.
Auno Siikaluoma on muutakin kuin huippupelaaja. Han on vuosikaudet ollut edistämässä suomalaista kirjeshakkia liiton hallituksessa ja ollut myos tuttu näky Kansainvälisen kirjeshakkiliiton ICCF:n vuotuisissa kongresseissa. Himokuntoilijana tunnettu Siikaluoma on myos mainio seuramies ja oli vahvassa roolissa Suomen järjestäessä vuonna 2011 Järvenpään ICCF-kongressin. Pertti Lehikoisen maailmanmestaruus, Risto Kaurasen MM-mitali ja Asko Linnan neljäs sija ovat suomalaisen etäshakin kauneinta kirjoa. Siikaluoma on näin vasta neljäs MM-finalistimme.
Ja sitten varsinaiseen MM-finaalin pariin…
Hyvin todennäköisesti 31. MM-kulta joudutaan jakamaan Hollannin kokeneen Ron A.H. Langeveldin ja Itävallan Christian Muckin ja ehkä myös Puolan Fabian Stanachin kesken. Langeveld ja Muck ovat pelanneet identtisesti: kaikkia muita vastaan tasan, mutta saaneet voitot turnauksen kahdesta jumbosta, Saksan Thomas Herfurthista ja Slovakian Stanislav Marekista. Stanachilla on viela kolme peliä kesken, mutta ottamalla niistä kolme tasapelia hän jakanee kultaa. Teoreettisesti mestaruuteen on yhä mahdollisuus myos viidellä muullakin pelaajalla, myos Auno Siikaluomalla. Käytännössä Siikaluoman mahdollisuudet mitaleillekin menivät kuitenkin loppukesän tasapeleihin Saksan Arno Nickeliä ja Venäjän moninkertaista maailmanmestaria Aleksander S. Dronovia vastaan. Siikaluoma pelasi molempia vastaan mustilla espanjalaisen mielimuunnelmaansa. Nickel antoi pelin tiimellyksessä jo kuningattarensakin kevyitä upseereita vastaan, mutta siitä huolimatta Siikaluoma piti peliä pitkaan tasapelinä.
– Peliä jatkettiin yhteisellä sopimuksella turvautumatta loppupelitaulukoihin. Tästä aloite tuli Arnolta.
– Peli sinänsä oli varsin mielenkiintoinen ja molemmille voittomahdollisuuksia antava, mutta… joka tapauksessa varsin erikoinen, Siikaluoma kertoi.
Viimeinen kesken oleva peli on juuri Stanachia vastaan. Voitto voisi tuoda jopa maailmanmestaruuden, mutta siihen ei järvenpääläinen enää usko.
– Mitä todennakoisemmin tasapeli. Sitä jo tarjosinkin, mutta ei vaan kelvannut. Hänen apurinsa eli nuo peltiaivot näyttävät mustalle puolen sotilaan etua ja ilmeisesti hän ei ymmärrä laudan sulkeutunutta sotilasasemaa. Ilman uhrauksia siitä ei läpi tulla ja uhraus on samalla suoraan tappioon johtava siirto. Niinpä molemmat, musta ja valkea, tekevät jonninjoutavia upseerien siirtoja sotilaslinjojensa takana. Että silleen…, hymyilee Siikaluoma.
Vaikka tavoiteltu mitali ei nyt todennäköisesti toteudu vaan Siikaluoma jäänee pronssivertailussa sijoille ynnä muut, aikoo hän laittaa uutta matoa koukkuun.
– Tämän finaalin pisteet riittävät uuteen yritykseen MM-kandidaattitasolta. Alemmaksi en kyllä viitsisi enää mennäkään. Luultavasti yritän taas ensi vuoden syksynä kandipeleihin ja sitä kautta toistamiseen MM-finaaliin. Aikaahan tässä on ja eipä tuo rahaakaan paljon vie…
Että sellainen teksti…kaikilta osin en meinaa itseäni tunnistaa, mutta olkoon ja hyväksytään…
08. helmikuuta 2021, MM-finaalini on edennyt jo varsin pitkälle ja tuloksena on ollut pelkkiä tasapelejä. No ei nyt ihan, joukkoon lipsahti jopa yksi voittokin. Saa nähdä mihin tämä tulos lopputaulukossa sitten riittää. Tuo voitollinen pelini on sitten esittelyssä tässä.
Voittoni siivittämänä liittomme presidentti Heikki Arppi intoutui kirjailemaan Kirjeshakki-lehteen seuraavan juttupoikasen perustuen osin minun antamiini kommentteihin. Seuraava teksti on suora lainaus Kirjeshakki-lehdestä…
Järvenpääläinen Auno Siikaluoma ei ole menettänyt mitalimahdollisuuksiaan 31. MM-finaalissa. Päin vastoin, sillä tuore voitto Slovakian Stanislav Marekista nosti hänen saldonsa yhteen voittoon ja 12 tasapeliin. Voitto Marekista ei sinänsa ollut yllätys, sillä tulos oli slovakille jo kuudes tappio.
– Marek on heittopussi, jonka jokunen muukin vielä voittaa, Siikaluoma arvioi. Itävallan Christian Muck loistaa taulukon kärjessä kahdella voitollaan, mutta hänenkään MM-tittelinsä ei ole tasapeleja vilisevässä turnauksessa vielä varma. +1-tulos on Siikaluoman ohella viidellä muullakin pelaajalla.
– Toki jos muille ei tule kahta voittoa, niin sitten Muck on mestari, mutta todennäköisesti mestaruus ratkaistaan vertailupisteiden avulla. Aika moni yhden voiton heppuli saa sitten pronssisen mitalin. Saa nahdä, mahdunko joukkoon. Näillä näkymin en ole häviämässä yhtäkään peliä ja hyvä niin, Siikaluoma miettii. Enemmän ja vähemmänkin voisi olla tarjolla kuin kamppailu pronssista.
– Saksan Arno Nickeliä vastaan pelaan tosi hullun rohkeaa ottelua. Siis kaikki tai ei mitään. Olen tilanteessa, missä ei kannata enää jarrutella. Onnistuminen tuo takuuvarman mitalin ja tappio siirtää minutkin sitten historian hämärään, järvenpääläinen analysoi. Pienten marginaalien arvoturnauksessa yhdelläkin voitolla on suuri merkitys, jos se ei tule taulukon häntäpäätä vastaan. Siksi tshekki Zdenek Strakan voitto saksalaisesta Jürgen Stephanista on yhä arvokas ja samaa olisi Siikaluoman mahdollinen päänahka Nickelistä.
03. elokuuta 2020, MM-finaalini näyttää kiinnostavan muitakin kuin itseäni ja vastustajiani. Tästä osoituksena Suomen Shakkiliiton sivuilla julkaistu juttu turnauksestani ja hiukan muistakin edesottamuksistani. Erik Rosendahlin laatimaan juttuun löytyy linkki tässä.
27. marraskuuta 2019, kauan odottamani MM-finaali alkoi sitten toden teolla kesäkuussa juhannuksen tienoilla. Virallinen aloituspäivä oli tällöin. Tosin turnaus ilmestyi ICCF’n serverille jo hyvissä ajoin ennen tätä. Ihmeellistä oli kuitenkin, että pelit käynnistyivät ikäänkuin myöhässä ja ilmeistä miettimisaikahyötyä tältäosin ei käytetty hyväksi. No kaikki pelit lähti sitten kuitenkin käyntiin jokunen hiukan nopeammin ja jokunen hitaammalla tempolla.
Ennen turnausta…mitähän minä sitten touhusin ennen turnausta runsaan kahden vuoden odotusaikani puitteissa. Painopiste oli varsin yksinkertainen…pelien ja teorian tutkiminen tavoitteena löytää niitä avauspolkuja joista voisi kuvitella voivansa repiä irti muutakin kuin rupusia puolia pisteitä. Nääs kun nuo penteleen peltiaivot ovat muuttaneet lajimme lähes tylsyyteen asti ikäväksi tasapelimössöksi. No löysinkös mitään…kyllä ja sen mukaan muutin koko turnausstrategiani poikkeavaksi omasta aiemmasta vastaavasta. Siitä seuraavassa…
Turnausstrategia…kyseessähän on 17 pelaajan turnaus, jolloin joudut pelaamaan 16 yhtäaikaista peliä korkealla vaativuustasolla. Oleellinen asia tällöin on myös miettimisaika ja miten saat sen riittämään. Oma menettelyni oli yrittää pelata sama avaus kaikissa valkean peleissä ja samoin myös mustilla pelatessani. Tällöin avauksien alkuvaiheessa säästyy aikaa runsaasti kun jokaista peliä ei erikseen tarvitse analysoida. Olin valmistautunut pelaamaan valkeilla avauksen
1.e4 c5 2.Nf3 d6 3.d4 cxd4 4.Nxd4 Nf6 5.Nc3 a6 6.f3
eli Sisilialaisen Najdorf’n muunnelmaa ja näin kaikissa valkean peleissäni. No onnistuinkos tässä…en täysin. Jokusen pelin sain ohjattua tähän uomaan, mutta vastaan tuli muun muassa kolme yritelmää mustan puolelta ohjata peli Berliinin muurin äärelle. Tähän en suostunut vaan käänsin pelit neliratsu-peleiksi. Olen jystänyt aiemmin päätäni Berliinin muuriin ihan verille asti saamatta aikaiseksi mitään muuta kuin tasapelejä ja se ei nyt sitten käynyt minulle laatuun tässä arvoturnauksessa.
No mitäs sitten mustilla…tavoitteeni oli ja kaikissa mustan peleissäni avaus
1.e4 e5 2.Nf3 Nc6 3.Bb5 a6 4.Ba4 Nf6 5.O-O b5 6.Bb3 Bb7
Mikä kummajainen tämä on…on se Espanjalaisen Arkhangelsk muunnelma. Olen tainnut itsekin joissakin peleissä saada tällä avauksella täydet pisteet joten mikä ettei myös nyt. Varsinkin kun sitä tuki tuo aiemmin mainittu pelien ja teorian tutkiminen. No taas jokunen peli loksahti myös tähän lokeroon. Ja tietty nyt on vielä liian aikaista hehkuttaa tai painaa päätä pensaaseen strategiani onnistumisen tiimoilta. Aika näyttää…
Konkretiaa…varsinaisia turnaukseen liittyviä konkreettisia toimenpiteitä oli tietty myös olemassa. Ne liittyvät noihin avauskirjastoihin mitä sitten käytin avauksissa seikkaillessani. Tästä olen tainnut jo aiemmin kirjoitella toisaalla täällä nettisivuillani eli…jokaisen vastustajani tiimoilta keräsin heidän pelinsä ja muodostin Fritz-kelpoisen avauskirjaston. Samoin tein kaikesta hallussani olevasta teoriasta päämuunnelmineen ja sivuvariaatioineen. Ja tätä teoriaahan minulla on runsaasti siis DVD-levyinä, joita voidaan sitten käpälöidä noilla shakkiohjelmilla. Edelleen samoin keräsin viimeisten viiden vuoden ajalta kaikki kovemman luokan pelit tuolta ICCF’n serveriltä ja taas tuloksena oli uusi avaustietokanta. Siis näitä avauskantoja oli ja on käytössäni runsaasti. Tähänkun lisätään vielä omat analyysini niin apuvälineissä riittää ainakin avauksien suhteen. Selväksi lienee jo tullut, että en luota ollenkaan lähipelaamisen pohjalta luotuihin avauskirjastoihin.
Turnaus…turnauksessa on edetty aikalailla mukavasti. Hitainkin peli on jo ylittänyt kymmenennen siirtonsa ja jokunen taitaa olla siellä kolmenkymmenennen tienoilla. Omalta osaltani kaikki pelit ovat käynnissä. Muutoin turnauksessa päättyneitä pelejä on kaikkiaan vasta kolme ja arvatkaas tulokset…tasapelejä tietysti.
Seuraavassa jutussani voinen sitten avata koko avausrepertuaarini jokaisen pelini kohdalta…ainakin noin avauksien nimien tiimoilta…eli seuraavaan kertaan…
19. kesäkuuta 2019, Tänään tein sitten ensimmäisen siirtoni alkaneessa MM-mittelössäni. Pelit olisi voinut aloittaa jo tietysti runsas kuukausi sitten, mutta ensimmäiset siirrot koko turnauksessa tehtiin vasta menneenä sunnuntaina. Näin saattoi päätellä turnaustaulukon käynnissä olevat pelit infosta. Ja nyt siis minäkin aloitin ja jään varsin mielenkiinnolla odottamaan vastausta.
Miksiköhän pelit alkoivat näinkin myöhään? Oma arvaukseni on se, että vastustajien värien selvittyä on katse kääntynyt heidän juuri valkeilla tai mustilla pelaamiinsa peleihin eli pelitaktiikoiden tutkiminen on ollut varsin intensiivistä.
10. toukokuuta 2019, Suuren odotuksen päivä sitten vihdoin toteutui. MM-finaaliniturnaukseni käynnistyi eli turnaustaulukko ilmestyi ICCF’n serverille. Samalla sain nähtäväkseni vastustajieni lopullisen luettelon. Luettelon missä on näkyvissä myös tuo värimaailma. Molemmat aiemmat maailmanmestarit pelaavat minua vastaan valkeilla. Oikein optimistisesti ajateltuna pidän tätä itselleni etuna. Näin siitäkin huolimatta, että pelitilastoja katsellessa nämä herrat ovat olleet varsin murskaavia mustilla pelaavia vastustajiaan kohtaan. Muista vastustajista todettakoon, että joukkoon mahtuu maailmanmestareiden lisäksi yksi kansainvälinen mestari (IM), kolme vanhempaa kansainvälistä mestaria (SIM) ja kymmenen suurmestaria (GM). Turnauksen vahvuuskategoria on 13 eli vahvimpia turnauksia mihin olen ottanut osaa. Toisaalta tämä edustaa kuitenkin sitä normaalia tasoa, missä näitä otteluita pelataan. Vastustajieni vahvuuslukukategoria vaihtelee luvusta 2430 aina lukuun 2675. Tuo suurin luku kuuluu jo kolme mestaruutta voittaneelle venäläiselle suurmestarille nimeltään Aleksandr Surenovich Dronov.
Turnauksen virallinen alkamisajankohta on vasta 20. pvä kesäkuuta, mutta pelit voimme aloittaa jo aiemmin niin halutessamme. Tässäpä sitä on pohjoisen pojalle taas muutamaksi vuodeksi hiukan henkistä askarteltavaa. Huumormielessä voisin tähän loppuun todeta, että noiden ihmisten voittaminen on aina mahdollista, mutta miten voittaa heidän käyttämänsä apuvälineet eli nuo penteleen peltiaivot. Siinäpä vasta kysymys…aika näyttää…
Ja tässä vielä linkki turnaustaulukkoon World Championship 31 Final
04. huhtikuuta 2019, Runsaan kuukauden odottelun jälkeen sain sitten tulevan mm-finaalini osanottajaluettelon. Joukossa on kaksi entistä maailmanmestaria, jotka ovat myös ICCF’n ylläpitämän rankilistan kakkonen ja kolmonen. Siis vastus tulee olemaan varsin vaativa. Tutustuminen vastustajiini on sitten myös alkanut tai siis heidän peleihinsä tutustuminen. Toisen noista maailmanmestareista olen myös elävänä tavannut erään shakki-kongressin yhteydessä, tavannut ja jutellut. Tällöin hän avoimesti kertoili tavastaan valita pelityylinsä kulloistakin vastustajaa vastaan. Ei ihme että hän on maailmanmestari. Joukkoon mahtuu myös jokunen vastustaja, jota vastaan olen myös aiemmin pelannut. Niin ja virallisesti otteluni alkaa kesäkuun 20. pvä. Tosin voimme todennäköisesti aloittaa jo aiemminkin, kunhan ottelutaulukko ilmestyy tuonne ICCF’n serverille. Tällöin paljastuu myös tuo värimaailma eli millä väreillä kukin pelaa vastustajaansa vastaan, valkeilla vai mustilla.
10. helmikuuta 2019, No nyt on taas valoa MM-finaalini suhteen. Se näyttää sitten todella alkavan tulevan kesäkuun tienoilla. Sain eilen taas e-mail’n turnauksen järjestäjältä…
Dear chessfriend,
I’m happy to invite you to the Final of the 31st World Correspondence Chess Championship. Please find enclosed the official announcement and the list of the qualified players with the “priority order”.
I ask you to confirm me immediately to have received this e-mail and to let me know as soon as possible (and not later than April 2) if you wish or don’t wish to enter the Final.
Amici sumus!
Gian-Maria Tani, ICCF Title Tournament Commissioner
No, Seuraavanlainen vastaukseni lähti kutakuinkin välittömästi…
Valoa tässä on nyt sitten siinä muodossa, että olen liitteenä olevalla prioritointilistalla sijalla kymmenen (10). Siis eiköhän se suuresti odotettu MM-finaalini sitten jo vihdoinkin ala ja siitä sitten lisää kunhan virallinen osanottajalista julkaistaan…
07.huhtikuuta 2017, Niinhän siinä sitten kävi, tuli kylmää vettä niskaan, oikein jääkylmää sellaista. MM-finaalini ei sitten alakaan tulevana suvena eli kesäkuussa 2017. Minut siirrettiin ryhmään, joka aloittaa finaalinsa vasta kahden vuoden kuluttua eli vuonna 2019. Toivottavasti prioritointi- ynnä muut säännöt ovat tällöin puolellani. No eipä hätiä mitiä, oikeus pelata mm-finaalissa on kuitenkin taskussani ja sen kanssa on kiva jatkaa harrastusta. Kurkistin tiedon tuosta päätöksestä saatuani myös tuonne kaupallisten servereiden puolelle ja siellähän oli ihan mukavaa luettavaa. Tähän kurkistukseen johti henkilökohtainen kutsu ottaa osaa oikein mehukkaaseen raha-turnaukseen, jonka ykköspalkinto on peräti 6 000 USD. No tällaista kalaa kannattaa uistella, vaikka se ei mahdollisesti koukkuun tarttuisikaan. Kokonaispalkintopotti tuossa turnauksessa on peräti yli 20 000 USD. Koko turnaus pelataan läpi yhdessä kuukaudessa ja periaatteella yksi peli per päivä. Tulen ottamaan osaa tuohon turnaukseen niin sanotussa Centaur-moodissa. Seuraava kirjoittelun aiheeni koskee sitten tätä turnausta ja se, miten siinä sitten oikeasti kävi, selviää kesäkuuhun 2017 mennessä. Niin ja kaiken tämän oheishäslingin lisäksi jatkuu valmistautumiseni tuohon hehkuttamaani mm-finaaliin. Se on kuitenkin ykkösprioriteetillani tämän harrastuksen parissa.
01. maaliskuuta 2017, Ilmoitukseeni halukkuudesta pelata finaalissa sain myös nopean vastauksen. No hiukan kyllä sain myös kylmää vettä niskaani, sillä finaaliin on oikeutettu tällä hetkellä peräti 31 pelaajaa. Normaalisti finaalit pelataan 17 pelaajan turnauksina. Ja mikä se kylmä vesi on, olen prioriteetissa sijalla 30. Että hupsista…joudun ehkä odottamaan vielä kaksi vuotta omaa vuoroani. Aiemmin komissaarin kanssa keskusteltuani (email-kirjeenvaihto) sain toisaalta tiedokseni, että nyt mahdollisesti rannalle jäävät saavat seuraavassa koitoksessa etuoikeuden eli korkean prioriteetin osanottoonsa. Osanottoni tai sitten ei tulevaan koitokseen varmistuu maaliskuun aikana. Kaikkien oikeutettujen pelaajien tulee varmistaa osanottonsa tänä aikana, joten ootellaan… kirjeshakki ei ole hätäisten ihmisten hommaa…
28. helmikuuta 2017, Sain seuraavan email’n…
__________________________________________________________________________________________________
Dear chessfriend,
I’m happy to invite you to the Final of the 30th World Correspondence Chess Championship. Please find enclosed the official announcement and the list of the qualified players with the “priority order”. I ask you to confirm me immediately to have received this e-mail and to let me know as soon as possible (and not later than April 2) if you wish or don’t wish to enter the Final.
Amici sumus!
Gian-Maria Tani, ICCF Title Tournament Commissioner
________________________________________________________________________________________________
Siis kyseessä oli virallinen tiedustelu siitä, että otanko saavuttamani finaalipaikan vastaan. No vastaukseni oli nopea ja selkeä…jos joukkoon sovin niin kyllä.
27. marraskuuta 2016, Päivämäärä oli toisen yritykseni päättymispäivämäärä. Kyseessä oli myös mukava syntymäpäivälahja, sillä olen syntynyt noilla haminoilla. Niin lahja oli tietysti se, että pääsylippuni mm-finaaliin varmistui. Jännitystä riitti lähes turnauksen loppuun asti. Tosin sijoittumiseni toiseksi varmistui jo varhemmin syyskuun 28. pvä. Tällöin sain turnauksen ainoan voittoni, joka riitti jaettuun toiseen sijaan yhdessä saksalaisen suurmestarin GM Geist, Helmut kanssa. Siis me molemmat turnauksen voittajan kanssa mm-finaaliin. Tunnaustaulukko on täällä… Sitten alkoikin ihmettely, että miten sinne finaaliin ilmoittaudutaan ja ennenkaikkea mikä on valintaprosessi jos vaikka tarjokkaita on liikaa. Tulihan siinä muutama email’kin läheteltyä asian tiimoilta. No selvisihän se…
20. syyskuuta 2014, Toinen candidate-turnaukseni alkaa. Turnauksen koko oli tällä kertaa vain 11 pelaajaa. Turnauksen vahvuusluokka on jälleen 12, joten puurtamista on kyllä riittämiin.
14. maaliskuuta 2014, Candidate-turnaukseni päättyy. Tuloksena oli hikinen kolmas sija. Ainoastaan turnauksen voittaja pääsi mm-finaaliin. No sain kuitenkin suoran uusinta-oikeuden seuraavaan alkavaan candidate tason turnaukseen. Tunnaustaulukko on täällä…
10. syyskuuta 2011, Ensimmäinen candidate-turnaukseni alkaa. Turnauksen koko normaalit 13 pelaajaa. Turnauksen vahvuusluokka on 12, joten olen varsin kunnioitettavassa seurassa.
28. syyskuuta 2010, Semifinaali turnaukseni päättyi. Tuloksena oli toinen sija ja samalla varmistui pääsyni candidate-tason turnaukseen. Tunnaustaulukko on täällä…
10. toukokuuta 2008, Ensimmäinen yritykseni mm-turnausten saralla alkoi. Kyseessä oli semifinaali 13 pelaajan turnauksena.